Kuuvan kanava

Kuuvan kanava

1900 -luvun alussa Kuuvan suvun vanha mies isoisoisäni Matti Kuuva, päätti kaivaa käsipelillä venetien maidensa halki. Hän lapio parinsadan metrin mittaisen ja noin neljä metriä leveän kanavan, joka vielä tänäkin päivänä on liikennöitävässä kunnossa. Tarinan mukaan työ on kestänyt kaikkinensa kymmenisen vuotta. Tämä venematka on lyhentänyt n. 20 km soutumatkaa hänen kauppareissullaan Ivalon tai Inarin kirkonkylään. Työn hän teki kaivamalla lapiolla, kuokalla soista maata kesäisin sekä hyödynsi kevättulvia, patosi sulamisvesiä välillä aukaisten padon. Näin vesi vei osan maista mukanaan kanavalampeen ja Inarijärveen, mikä sitten helpotti kaivuutyötä. Tarina kertoo myös, että Matin ( kanavankaivajan) vaimo Maria olisi joskus ollut isännälle huonolla tuulella, joten Matti oli nostanut kuokan olalleen ja lähtenyt kanavankaivuuhommiin. Näin on syntynyt Kuuvan kanava. Matin ensimmäinen kaivuuyritys sijaitsee mökistämme Pisterinniemestä jonkin matkaa koilliseen, mutta tarinan mukaan siellä kallio oli tullut vastaan ja kaivuu sitä kautta ei onnistunut. 

Kanavan pohjoispäähän Matti pystytti puisen sillan, jossa oli aukaistava puomi sekä nahkapussi, johon kanavankulkijat saattoivat vapaaehtoisesti laittaa kanavamaksun. Ennen muinoin Inarinjärvi on ollut ainut kulkuväylä Inarin, Ivalon, Sevettijärven välillä ja kanavalla on ollut suuri merkitys Sevetin suuntaan liikuttaessa aina Norjaan saakka. 

- Näin muisteloi Reima Lahdenmäki-